sunnuntai 14. joulukuuta 2014

HYVÄÄ JOULUA!

Hei,

Pitkästä aikaa.

Ja ihanaa joulua jokaiselle!

Elämä on muuttunut niin kiireiseksi, että blogin päivitykselle ei ole riittänyt aikaa eikä voimia.
Aloitin reilu vuosi sitten opiskelun ja se on täyttänyt elämän melko tehokkaasti.
Mutta edelleenkin rakastan minejä ja mineilyä!
Paljon uutta en ole tehnyt, enkä varsinkaan kuvannut, sillä pojan mukana muutti kotoa pois kunnon kamera :(

Tänään halusin kuitenkin vähän leikkiä.
Kokosin pienen asetelman jouluisista jutuista.




Kuusen olen askarrellut jo vuosia sitten, samoin nallen.




Kransseja tein pari vuotta sitten myös joulukalenterivaihtoon.
Samoin joulupalloja.
Pullapoikia leivoin viime vuoden kalenteriin.
Myös joulutortut ja jouluruusu on itse tehtyjä.




Lapaset olen saanut Ainolta joulukalenterissa. 
Jakkaran ja kelkan Lotelta.




4 kommenttia:

Piikko kirjoitti...

Kaunista!
Ihanaa joulunodotusta sinulle!

Merja kirjoitti...

Ihastuttava asetelma!
Hyvää jouluaikaa sinulle!

mummeli kirjoitti...

Niin jouluista! Oikein hyviä joulua edeltäviä päiviä

17-17 kirjoitti...

Wesołych Świąt!!
Magda